7.1.07

Yökyöpelimaasta päivää - Greetings from the land of the night owls

Päivittäminen on jäänyt kun ei mitään uutta ole syntynyt. Rogueta on tullut neulottua, mutta kun mokoma on aika möntti-vaiheessa niin ei siitäkään viitsi kuvia otella. Ehkä sitten päivänvalossa (minkä päivän?). Mutta kun monessa blogissa on muisteltu vanhoja (vaikka sitä tikulla silmään jne) niin päätin minäkin, tosin meillä ei ole uutta kalenteria ja vuosihan alkaa vasta kun on uusi seinäkalenteri seinällä...

Siis, mitä sitä on vuonna 2006 saatu aikaan?

No,

1 huovutettu liivi (neulottu liian isoksi ja pelastettu konehuovuttamalla)
1 pari lapasia (lapasvaihtoon)
1 huivi NHV-vaihtoon
1 virkattu kissa (annettu eteenpäin)
1 pitsihuivi silkkilangasta (ihana ja pidetty)
1 pari sneakersukkia (ihan oma malli)
1 lapsen neuletakki (koneella, annettu eteenpäin)
1 alpakkakietsu (koneella, pidetty)
1 pari kipuapusukkia (enolle syntymäpäivälahjaksi)
1 pari kashmirsormikkaita (ihan ekat sormikkaat)
1 Jaywalker-sukka (siis toista ei vielä ole)
1 huivitus
1 pari ranteenlämmittimiä (Salaiselle neuleystävälle)
1 röyhelöhuivi


ja sitten on vielä kovasti päätelty neulekonekurssin takkia, tehty neulepuseroa koneella ja käsin ja neulottu kirjoneulepuserosta koneella takakappale ja hihat ja neulottu Rogueta. Suhteellisen kohtuullinen vuosisaalis, sanoisin.

- -

I've been lazy on the updating because I have not managed to produce anything new. Rogue has progressed but since it's in that unattractive lump-stage I haven't taken any pictures - maybe when it's daylight (what light?). But since there has been entries in many blogs about last year's knits I thought I should do one too. Though I'm still not conviced the year has changed at all since we don't have a new wall calendar and the year starts when one hangs up the new calendar so...

But, what did I do last year?

Well:

1 felted vest (knitted too big, saved the day by felting)
1 pair of mittens (for the mitten exchange)
1 crocheted kitten (passed on)
1 scarf for the Nordic Secret Friend exhange
1 scarf, silk yarn (lovely and worn)
1 pair of sneaker socks (my very own pattern)
1 kid's cardi (machine knitted, passed on)
1 alpaca wraparound cardi (machine knitted, worn)
1 pair of silkwool socks (for my uncle's birthday)
1 pair of cashmir gloves (my very first gloves)
1 Jaywalker sock (the other one will come sometime later)
1 scarfy
1 pair of pulse warmers (for my Secret Knitting Friend)
1 ruffle scarf

and then I've done the finishing touches on my machine knitted cardi, done almost another by machine and hand and machine knitted a fair-isle cardi back+sleeves and knitted on Rogue. Not bad, I'd say.


2 comments:

Stricker said...

Kunnioitettava lista ja lukemattomia grammoja vähemmän lankaa :-). Oravakuvat olivat tosi ihania :-). Ja kirjoneulepuserosta tulee tosi kaunis. Sinun neulekoneprojektisi takia minäkin olen alkanut haluta ihan välttämättä neulekonetta, mutta toisaalta noita värkkejä ja tavaraa on muutenkin joka paikka täynnä eikä sille olisi ihan oikeasti mitään paikkaa.

Anonymous said...

Päivänvaloa minäkin olen haikaillut jo monta aikaa. Pimeässä päivä ja yö sekoittuvat entisestään. Mutta odotahan, kun aurinko tulee: se näyttää kaikki pölyn ja pilkut, mitä huoneessa on...