6.9.09

Messut, messut - The fair, the fair

Kävin kädentaitomessuilla minäkin. Siellä tapasin monta tuttua naamaa, kiitos Jennille kyydistä ja Marjutille ja Satulle kyyti-ja kahvitteluseurasta. Törmäsin moneen tuttuun messuilla, myös työpaikan assistenttiin jonka en edes tiennyt neulovan. Näin sitä oppii uutta.

Ensin vaelsin muiden mukana Titityyn kojulle josta ei löytynyt oikein mitään kivaa. Katselin Shibui Knitsin Merino Alpacaa, mutta totesin sen hieman liian tyyriiksi ostaa ilman mitään aietta. Eli sinne jäi sekin, hyllylle. Lankaostokset aukaisi Poppelin koju ja sen jakit. Shokayn Orient-lankaa lähti mukaan kauniissa taivaansinisessä (Cerulean) kaksi vyyhtiä (75 % jakkia ja 25 % bambua). Huivi, todennäköisesti. Katselin myös saman kehräämön paksumpaa täysjakkilankaa sillä silmällä, mutta värejä oli aika vähän ja valikoiman ainoa kiinnostava oli aika voimakas magentanpunainen, eikä se nyt kiinnostanut tällä kertaa.

I went to the handicraft fair in Helsinki yesterday. I met many familiar faces kthere, tank you Jenni for the ride and Marjut and Satu for the company (among others). I even met the assistant from work and I did not even know that she knits. You learn something new every day.

First I went to the Titityy stand like everyone else but I did not find anything too interesting. I had my eye on Shibui Knits Merino Alpaca, but I thought it was way too expensive to buy just because. I did not have anything in mind and the feel or the colours of it weren't a must, so there it stayed. My yarn purchases started at Poppeli's stand where I got distracted by yak. I bought these two above, Shokay Orient in lovely cerulean blue (75 % yak, 25 % bamboo). They had the thicker all-yak yarn there too, but there were only a few colours and the one that I would have even considered was quite a strong magenta red and I did not feel like getting anything that strong so I got the thinner mix instead. A scarf, probably.

- -

Lankamaailma Nordialla oli Zauberballeja kivasti esillä ja kun Kirsi neuloskeli Espoon neuletapaamisessa taannoin kivaa raita-Baktusta niin ostin kun eteen sattui. Meinaan minäkin Baktuksen näistä. Niin, ostin siis kaksi kerää vaikkei kuvassa näykään kuin yksi. Väri on frische Fische, joka kai myös tropiikkina tai trooppisena kalana tunnetaan.


Yarn shop Nordia had these Zauberballs nicely displayed and since Kirsi was knitting a cute striped Baktus at a Espoo knit meet a while ago I wanted to have one too. And so I got two balls of colour called frische Fische, which I believe is also known as Tropical Fish. These will become a Baktus too to brighten up my black winter coat.

- -

Ennen lähtöä ajauduin taas Titityyn kojulle ja kas kummaa, nyt sieltä löytyikin jotain mukaanotettavaa. Olin jo kaivelemassa mukaan BC Garnin Luccaa (merinovillaa, väri ub 38) villapaitaa varten kivassa turkoosinsinisessä kunnes silmiin osui saman firman Soft Silk (100 % bourrettesilkkiä) niin jäi se kauppaan se toinen. Silkissä kun oli aivan uskomattoman upea tumma, voimakas turkoosinpetroolinsininen - joka ei tietenkään toistu kuvassa niin kauniina. Meinasin jättää mokoman hyllyyn kun sitä oli vain kaksi vyyhtiä, mutta ei se tahtonut sinne jäädä. Kyllähän kahdesta saa vaikka...huivin?


Before I left I drifted over to Titityy's stand again and this time I did see something interesting. I was on the process of picking enough BC Garn Lucca (100% merino wool) for a sweater in this lovely soft turquoise when I spotted Soft Silk from the same company. It had this amazing deep turquoise-teal colour which of course does not look nearly as good in the photo as it is does in person. After that the Lucca was sort of wishy-washy and pale. I nearly didn't buy these either for they only had two skeins to offer. But, in the end my hand didn't want to let them go and so they came home with me. Two skeins is sure enough for, say, a scarf?

- -

Siinäpä ne, ostokset. No, ok, ostin jotain pientä kuten korvakorut, nappeja ja Virkkuukoukkusen heijastimen (jänskempi ku 100 jänistä), mutta en jaksanut kaivella niitä esiin kuvattavaksi.

- -

And that was that, my purchases that is. Well, ok, I did buy something small like a pair of earrings, some buttons and a reflector from Virkkuukoukkunen but I did not have the energy to go digging them out and taking photos.

1 comment:

ellie said...

Ihania ostoksia olet tehnyt ja nuo Wollmeiset!!!! :)