27.3.05

Muistojen tiellä - A trip down the memory lane

Ensin hieman vastauksia edellisen postaukseni kommentteihin: kiitoksia kehuista, ne ovat aina mukavia :-) Ja toiseksi, en tiedä näkyykö ohjetta ikinä Ullassa...en nimittäin tiedä osaanko kirjoittaa sen paperille, se vaan jotenkin kasvoi. Ja kaula-aukon ympärillä on nyt jokunen kerros 1o, 1n-ribbiä. Takaosa nimittäin tahtoi kietyä ikävästi koko ajan joten ei ollut muuta keinoa.

Mutta se siitä. Miksikö otsikko on muistojen tiellä? No, vietin pari päivää Kotkassa vanhempieni luona ja onnistuin käymään siinä sivussa jo aikaisemmin mainitsemassani Kotkalaisessa lankakaupassa, Ompelukoneliike Nousiainen Ky:ssä. Ja niinkuin nimikin jo sanoo, ei kyseessä ole pelkkä lankakauppa vaan pääartikkeli on kyllä ompelukoneet ja kaikki ompeluun liittyvä tilpehööri. Toki liikkeestä löytyy myös matonkuteita, huovutusvillaa ja niin, lankaa. Siitä lankavalikoimasta voisikin puhua pidemmän aikaa, mutta yksinkertaisesti sanottuna se on erikoinen. Mukana on Novitan Raita-lanka ja Regian sukkalanka uudesta päästä ja en edes osaa arvata kuinka vanhoja vanhimmat langat ovat. Myönnän kyllä että suurimmasta osasta lankoja en ollut aikaisemmin edes kuullutkaan. Tiesitteko, että Novitalla on joskus ollut lankaa nimeltä Came, jossa on ollut 90% Shetlannin villaa ja 10% kamelinkarvaa? Mutta oli siellä tutumpiakin, kuten Novita Cottonellaa. Ja mitkä hinnat! Suurin osa noista vanhoista langoista oli 1.5 euroa/50g kerä. Eihän tuolla hinnalla taida saada lankaa edes Novitan tehtaanmyymälästä. Ja kaikesta suitsutuksesta huolimatta onnistuin ostamaan lankaa vain lahjaksi...eli Neulova Ystäväni, sittenhän näet!

- -

So why is the title A trip down the memory lane? Well, I spent a couple of days in Kotka with my parents. And while there I managed to go to a yarn shop in Kotka. And it is not just a yarn shop, their main article is sewing machines and anything connected with sewing (not so much fabrics though). There is also the thing you make rugs out of (my English is sorely lacking here, but you know, the cottony rope-like thingy that you make rugs out of with looms), felting wool and yes, yarn. And here comes the meaning of the title since the selection is, well, to put it gently, odd. But in a good way. There is new yarns like Novita Raita (a sock yarn with even stripes) and Regia sock and the old ones, I can't even guess how old the oldest are. Most of them I haven't even heard of. I didn't even know that finnish yarn maker Novita made a yarn called Came that was 90% Shetland wool and 10% camel hair. And the prices! Most of the old yarns were 1.5 euros/50g ball. I don't think you can get yarn at that price even at the Novita factory shop. And after all this raving I managed to buy yarn only as a gift.

- -

Yritin myös neuloa Kotkassa. Otin mukaan Rowan Calmeria (väri night sky) ja puikot ja kirjasen nimeltä Calmer Collection. Iskin silmäni malliin nimeltä Cloud. Ajanpuuttesta johtuen ehdin ottaa mukaan vain kirjasen sanoman puikkokoon, eli 5mm. Tähän vaikutti osaltaan se, että olin niin tyytyväinen Maxwellin mallista ja tiheyteni sopi ohjeen tiheyteen täydellisesti, että ajattelin kaikkien Rowanin ohjeiden olevan yhtä hyviä. Mutta...vaikka Calmer Collection kirjanen onkin ihana ja Kim Hargreavesin mallit näyttävät kaikki kivoilta, on minulla silti hieman hampaankolossa ko. opuksesta. Siis...tutustuttuani tarkemmin Calmerin vyötteeseen suositellaan siinä puikkokokoa 4.5mm jotta saataisiin sopiva tiheys 10mmx10mm (21krs ja 30s) niin kirjasessa suositellaan saman tuloksen aikaansaamiseksi 5mm:n puikkoja. Siis onko tässä ristiriita vaiko eikö? Mutta minulla on kuitenkin ongelma tiheyteni kanssa. 5mm:n puikoilla saan aikaan 19s ja 28krs. Sitten siirryin 4.5mm:n puikkoihin (ostettuani ne ensin, huom! olin siis vielä Kotkassa tässä pisteessä) sain aikaan 20s ja 30krs. Noh, eikun pienempiin puikkoihin (nyt olin jo takaisin Espoossa). 4mm:n puikoilla pääsin tulokseen 21s ja 32 krs. Tässä vaiheessa teki mieli istua nurkkaan ja tunkea sormet korviin ja hyräillä hiljaa itsekseni. Siis höh! Kaikki kunnia Calmerille, sitä on todella miellyttävä neuloa, mutta en voi silti yhtyä kansainvälisten neulojien ylistyskuoroon ja laulaa Calmerin ylistystä. Minä en ainakaan pääse ohjeessa annettuun tiheyteen sitten millään ilveellä. Mikä siis eteen? Jospa vaikka pesisin näytteeni ja katsoisin mitä sitten tapahtuu, eli kutistuuko lanka vai ei. Muuten taidan suosiolla ottaa nuo 4.5mm:n puikot kun ohjeet on kirjoitettu rivimittaan, ja tehdä hieman pienemmän koon. Ei oo helppoa, ei. Ja miksi kaikista muista malleista näkee paljon paremmin miltä ne näyttävät paitsi Cloudista? Malli istuu niin lysyssä että neuletakki voisi olla ihan hyvin minimittainen eikä kuvasta näkisi mitään...

- -

I also tried to knit while in Kotka. I took along Rowan Calmer (colour night sky), needles and a booklet called the Calmer Collection. I've got my eye on Cloud. Due to time constrictions I only managed to grab along the needles the booklet suggested, namely 5mm. In part I was influenced by my satisfaction with the pattern of Maxwell, my gauge was spot on, and I though that other Rowan patterns would be good also. But...even though the Calmer Collection booklet is very nice and I do like the look of the patterns that Kim Hargreaves makes, I was a bit less than pleased with the booklet all in all. I mean, once I got better acquainted with the yarn and the booklet I noticed that while the yarn wrapping suggests 4.5mm needles to get the correct gauge for 10mmx10mm (21sts, 30 rows) the booklet suggests 5mm needles to get to the same conclusion. So is there a discrepancy or not? I, however, do have a problem with my gauge. With the recommended 5mm needles I manage to get 19s and 28rows to 10mm. Then I switched to 4.5mm needles after I had bought them (note, at this time I was still in Kotka) and I got 20s and 30rows. Then I tried 4mm (didn't have to buy them since I was back in Espoo) and got 21s and 32 rows. At this point I got an overwhelming urge to go sit in the corner and stick my fingers in my ears and hum quietly to myself. Blah, I say! No offense to Calmer, it is really pleasant to knit, but I still can't join the international knitters choir and sing my praises to Calmer. I can't make the required gauge to save my life. So what is a knitter to do? I thought I'd try to wetting my samples and seeing what happens. Otherwise I think I'll take the 4.5mm needles and make a smaller size. It's not easy, nope. And why is there better pictures of all the patterns besides Cloud? The model sits so hunched that the cardi could be way short and I wouldn't notice anything...


9 comments:

Anonymous said...

Kiitos kauppavinkistä, enpä ole tuolla tajunnut käydä lankoja etsimässä!

t. Jaana Kotkasta

Terhi said...

Löytyi siis joku toinenkin, joka ei lankea polvilleen Calmerin edessä! Mullakin oli tiheysongelmia, mutta minä tein koko ajan liian tiukkaa. Oikea tiheys löytyi lopulta kuutosen puikoilla.

Pieni neuleblogitar on muuten tehnyt tuon Cloudin, käypä siellä vakoilemassa. :-)

Niina said...

Jaana, hyvä kun löytyi jotain uutta :-) Tosin en voi ottaa kunniaa kaupan keksimisestä, niin ulko-Kotkalainen nykyään olen, että tämänkin tiedon sain Ziinalta (http://www.ziinanblogi.blogspot.com/)

Terhi: joo, kävin jo :-) Ja päädyin neulomaan 4.5mm:n puikoilla.

Minna said...

Mut min en tehnyt Calmerista, kuten ehkä huomasitkin, vaan Novitan Linneasta! Vähän nyt pelottaa tuo Calmer-lanka näiden kommenttien jälkeen, kun mullakin on sitä vielä korkkaamatta.

Mulla on muuten tänään Cloud päällä ja eräs henkilö, jonka ei pitäisi tietää neuleharrastuksestani mitään, kysyi, olenko tehnyt itse. Siis loistaako tästä kilometrin päähän, että "kotikutoinen"? Byääh!

Niina said...

Minna: joo, huomasin. Ei Calmerissa ole mitään pelättävää...se tuntuu tosi miellyttävältä neuloa ja on pehmeätä. Minä vaan en näytä saavan sitä käyttäytymään kunnolla tiheysmielessä. Mutta enpä jaksa moisesta ottaa stressiä...tosin se näytti hiukan kutistuvan kun pesin mallitilkut. Eli saa nyt nähdä mitä siitä tulee :-)

Anonymous said...

Came hmmmm... tästä tulee mieleeni ensimmäinen neule silloiselle poikaystävälleni nykyiselle miehelleni neuloma paita. Vuosi taisi olla 1986 ehkä? t:SirpaLe

Anonymous said...

Heippa,

Mistä voisin tilata tuota Calmer lankaa? Mistä yleensäkin voin tilata lankoja? Olen uusi harrastaja ja haluaisin juuri kokeilla tuota Rowan Calmer lankaa..

Niina said...

No hei. Calmeria saa tilata vaikka Colourwaystä (www.colourway.co.uk), mainitsen tämän siksi että siellä on juuri parit Calmerin värit alennuksessa.

Ihmiset tilaavat lankoja hyvin eri paikoista, Google auttaa jos haluaa jotain tiettyä lankaa ja blogeissaan ihmiset puhuvat myös paljon tilauksista.

Anonymous said...

Kiitos avusta!

Menenkin heti tuonne Colourwayhin:)
Koetin kyllä Googlettaa, mutta en löytänyt ainakaan suomalaisilta palvelimilta Rowanin lankaa..

Hyvää Uuden Vuoden alkua!